Kotihoidon tuen Vantaa-lisää tulee poistamisen sijaan jatkaa ja korottaa

Vantaan kaupunginjohtajan budjettiesityksessä 2021 ehdotetaan lasten kotihoidontuen kuntalisän poistamista kokonaan. Sivistystoimen johtajan aiemmassa esityksessä ehdotettiin tuen leikkaamista 36 €:lla. Esityksen lasten kotihoidontuen heikentämisestä osoittavat vieraantumista lapsiperheiden arjesta. Tällaisilla toimilla Vantaa karkottaa muihin kuntiin juuri niitä asukkaita, jotka voisivat muodostaa vakaan pohjan niin kaupungin yhteisöllisyydelle kuin taloudellekin. On myös vastuutonta esittää tällaista raippaa lapsiperheille tilanteessa, jossa syntyvyys on historiallisen alhaisella tasolla.

Lasten kotihoidontukea maksetaan kotona hoidettavista lapsista siihen asti kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Tuki koostuu hoitorahasta 338,34 € ja tulosidonnaisesta hoitolisästä 0 – 181,07 €. Varsinaisen kotihoidontuen lisäksi osa kunnista maksaa tukeen kuntalisää. Vantaalla kuntalisää maksetaan 216€ siihen asti, kun lapsi täyttää 1,5 vuotta eli käytännössä yhdeksän kuukauden ajan vanhempainrahakauden jälkeen. Kokoaikaisen päivähoidon lapsikohtaiset kustannukset kaupungille ovat vuodessa laskennallisesti noin 9000€, mutta todellisuudessa pienempien lasten kohdalla suuremmat. Päivähoitomaksut kattavat tästä vain pienen murto-osan.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa halutaan siis poistaa tuo 9 kk:n ajan maksettava Vantaa-lisä alle 1,5 vuotiailta. Tuen poistoa perustellaan muun muassa maahanmuuttajalasten kielen oppimisella, vaikka alle 1,5 vuotiaalle on merkittävintä oppia oma äidinkieli mahdollisimman hyvin. Vieraiden kielien oppiminen perustuu oman kielen vahvalle osaamiselle. Jos tämä oppiminen vaarantuu, lapsesta voi kasvaa puolikielinen, joka ei puhu eikä kirjoita mitään kieltä hyvin. Maahanmuuttajalasten liian varhainen siirtyminen kunnalliseen päivähoitoon voi siis päin vastoin vahingoittaa heidän kehitystään ja oppimistaan. Maahanmuuttajalasten edulla lisän poistoa ei siis voi perustella. He ehtivät kyllä oppia suomea, vaikka aloittaisivat päivähoidon vasta kolmivuotiaina.

Valtuuston iltakoulussa kysyin, kuten muutaman kerran aiemminkin ollessani opetuslautakunnan jäsen, kuinka moni vantaalaisista kotihoidontuen saajista saa myös toimeentulotukea. Kysymykseen vastattiin, kuten ennen, ettei tällaista tietoa ole saatavilla, koska kyseessä on erilaiset tuet, joilla on erilaiset perusteet. Tukien erilaisuuden ei käsittääkseni pitäisi estää kaupunkia tekemästä asiasta koostetta, kunhan yksityisyyden suojaa ei vaaranneta. Tieto olisi merkittävä kotihoidontuen määrää ja toimivuutta arvioitaessa.

Kotihoidontuen liian matala taso rasittaa sosiaalitoimen resursseja, koska se ajaa lapsiperheköyhyyteen ja toimeentulotuen saajaksi perheitä, joiden elämäntilanteessa ei ole mitään muuta sosiaalisen tuen tarvetta kuin lasten saamisen vuoksi liian matala toimeentulo. Olisi resurssien mielekkään kohdentamisen kannalta järkevintä nostaa kotihoidon tuki kuntalisineen koko kolmen vuoden ajaksi sellaiselle tasolle, että toimeentulotuen tarve poistuu kokonaan. Helposti käy niin, että ollaan tyytyväisiä, kun saadaan vähennettyä menoja sivistystoimen puolella, vaikka samat kulut siirtyvät sosterin puolelle, ja samalla perheiden elämä hankaloituu ja sosterille tulee lisää töitä, koska toimeentulotuki edellyttää erilaista harkintaa.

Vantaan kaltaisessa kaupungissa, jossa väestö kasvaa hurjaa vauhtia, on järjetöntä olla maksamatta tuntuvaa kuntalisää kotihoidontukeen, koska sillä vähennetään myös uusien päiväkoti-investointien tarvetta juoksevien päivähoitokulujen lisäksi. Etenkin nykyisessä tilanteessa, jossa subjektiivinen päivähoito-oikeus on laajennettu kokopäiväiseksi, tarvitaan porkkanaa siihen, ettei lapsia pidetä turhaan kokopäiväisessä kunnallisessa päivähoidossa. Kuntalisä on halpa ja perheiden valinnanvapautta lisäävä keino säästää päivähoitokuluissa. Kaikki osapuolet voittavat. Siksi siinä ei todellakaan ole varaa minkäänlaiselle leikkaukselle vaan sitä tulisi sekä korottaa että jatkaa kolmivuotiaaksi asti, jotta se oikeasti olisi realistinen vaihtoehto keskituloiselle itsensä elättävälle ihmiselle. Vantaan suurempi osuus kotihoidontuen käyttäjissä johtuu todennäköisesti muita kaupunkeja suuremmasta maahanmuuttajaprosentista. Äitien jääminen lasten kanssa kotiin on normi monien maahanmuuttajien taustakulttuureissa, eikä asia heidän kohdallaan muutu, vaikka perhe ajettaisiin talousvaikeuksiin tukia leikkaamalla. Niiden maahanmuuttajien kohdalla, jotka elävät jo nyt toimeentulotuella, kuntalisän leikkauksella ei ole mitään vaikutusta tulotasoon. Leikkaus kohdistuu niihin lapsiperheisiin, jotka elättävät itsensä ja jotka myös pääasiassa kustantavat kaupunkimme palvelut.

Kotihoidon tuen Vantaa-lisän leikkaus johtaisi siihen, että työssä käyvän väestön keskuudessa omien lasten kotihoito muuttuisi yhä enemmän varakkaiden luksukseksi, kun tavalliset asuntovelkaiset kansalaiset joutuisivat ja joutuva jo nyt laittamaan lapsensa päiväkotiin varhemmin kuin haluaisivat.

Täysiaikaisessa päivähoidossa lapsi saa päivittäin kolme ateriaa: Aamupalan, lounaan ja välipalan. Pienituloiset eivät maksa päivähoidosta mitään. On ymmärrettävää, että heidän tässä tapauksessa todellakin kannattaa laittaa lapset päivähoitoon, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Merkitseehän lasten päivähoidossa oleminen perheelle merkittäviä säästöjä ruokakuluissa. Kannustin on siis tällä hetkellä siihen suuntaan, että lapset kannattaa laittaa kunnalle kaikkein kalleimpaan hoitoon, vaikka perheellä ei olisi tähän mitään muuta syytä kuin omien ruokakustannusten pienentäminen. Tämä ei ole mielestäni kunnan varojen vastuullista käyttämistä. Kuntalisällä on selkeä kannustin toimia toisin.

Vasemmisto maalaa kotihoidontuesta toisinaan aivan kummallista kauhukuvaa epätasa-arvon loukkuna naisille. Joistakin puheenvuoroista saa jopa sellaisen käsityksen, että omien lasten kanssa oleminen olisi suurinpiirtein kamalinta, mitä naiselle voi tapahtua. Joka tapauksessa sitä pidetään ajan tuhlaamisena tärkeämpien asioiden eli uraputken rakentamisen sijaan. Tämä kertoo tietysti karua kieltä heidän arvoistaan ja siitä ajan hengestä, jonka takia Suomessa kärsitään nyt järkyttävän pienestä syntyvyydestä. Vanhemmuutta ei arvosteta. Monen vanhemman kokemus on kuitenkin aivan toinen. Heille vanhemmuus on elämän merkittävin tehtävä ja omien lasten kanssa oleminen kaikkine vaikeuksineen ja vaivoineenkin parasta, mitä elämä tarjoaa. Eikö heille voi tarjota mahdollisuutta panostaa omaan perheeseen ja kasvattaa lapsensa mahdollisimman hyvin?

En ole itse kuullut yhdestäkään naisesta, jolla olisi ollut vaikea työllistyä siksi, että ovat hoitaneet lastansa kotona, mutta mahdollisesti heitäkin löytyy. Tutkimusten mukaan kotihoidon tuella ei ole naisten työllisyyttä heikentävää vaikutusta. Tuki ei nimittäin edes estä työssä käymistä vaan tuo lisää joustoa perheen ja työn yhdistämiseen. Töistä poissaolo ei ole lainkaan tuen saamisen edellytyksenä. Moni toimii sen aikana osa-aikaisena yrittäjänä tai työskentelee osa-aikaisesti. Osa perheistä tekee niin, että kumpikin vanhemmista tekee osa-aikaista työtä ja hoitaa lapsia vuorotellen. Juuri joustavuutensa vuoksi kotihoidontuki on niin erinomainen. Se ohjaa juuri siinä asiassa, joka on kunnan intressien mukaan olennaista: Auttaa hoitamaan kotona alle kolmevuotiaat lapset niissä perheissä, jotka näin haluavat tehdä. Kenenkään ei ole pakko jäädä kotiin, jos ei halua. Se on perheiden oma valinta. 

Kotihoidontuessa ollaan kristillisdemokratian ytimessä. Siinä tuetaan ihmisen luontaisten lähiverkostojen ja keskinäisen huolenpidon vahvistumista, missä perheen tukeminen on kaikkein merkittävin väline. Yhteiskunnan ei tule heikentää ja korvata ihmisten luontaisia verkostoja vaan tukea ja vahviistaa niitä. Jos vanhempien ja lasten suhde saa vahvistua ensimmäisen kolmen vuoden aikana, sille luodaan perusta, joka auttaa myös myöhemmin murrosiän myrskyissä ja muissa elämän haasteissa. Väitän siis, että kotihoidon vahvistaminen voi myös pitkällä tähtäimellä vähentää lastensuojelun ja muun sosiaalisen tuen tarvetta perheille.

Näistä syistä olen ehdottomasti kotihoidon tuen Vantaa-lisän leikkaamista tai poistamista vastaan. Sen sijaan Vantaa-lisää tulisi korottaa sille tasolle, että toimeentulotuen tarve poistuu ja jatkaa siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta.  

Missä kasvaa kirkon seuraava sukupolvi?

Moni kirkon lapsityössä mukana ollut jättää kirkon aikuistuttuaan. Miksei elämän alkutaipaleella alkanut yhteys kirkkoon kanna läpi elämän?

Työpaikkani Helsingin Luther-kirkon avoimesta ovesta piipahti sisään nuori lähistöllä haverinen_soili_2x3-200x300asuva nainen. Hetken keskustelun jälkeen hän muisti, ettei ollutkaan siellä ensimmäistä kertaa. Kävi ilmi, että hänen isoäitinsä oli käynyt siellä aktiivisesti ja myös tämä nuori nainen lapsena isoäidin kanssa. Hän muisti isoäitinsä rukoilleen hänen puolestaan, ettei polku rukoushuoneelle kasvaisi umpeen. Niin monelle käy. Lapsena tutuksi tullut tie kirkkoon kasvaa umpeen ja unohtuu.

Kirkon tilastoista (kirkontilastot.fi) näkee, että lapsiin ja perheisiin panostetaan. Toimintaa on tarjolla paljon ja siihen myös osallistutaan. Kirkon lapsi- ja perhetyö on ollut monipuolista ja ammattitaitoista jo vuosikymmeniä. Siitä huolimatta moni työn piirissä varttunut lapsi ei koe kirkkoa omakseen enää aikuistuttuaan, vaan jää kirkon toiminnan ulkopuolelle ja lopulta eroaa kirkosta. Hänen lapsiaan ei enää kasteta. Miksei elämän alkutaipaleella alkanut yhteys kirkkoon kannakaan läpi elämän? Mitä on tapahtunut, tai pikemminkin, mitä seurakuntien perhetyön kautta on jäänyt tapahtumatta?

Uusien sukupolvien kirkosta vieraantuminen on ollut vauhdikasta. Viime vuosikymmenen aikana kasteiden määrä romahti 48 000:sta 30 000:een. Pudotus on merkittävästi suurempi kuin syntyvyyden väheneminen. Samaan aikaan ilmapiiri lasten kristillistä kasvatusta kohtaan koulussa ja päiväkodissa on muuttunut yhä kielteisemmäksi. Moni ammattikasvattaja on hämillään sen edessä, onko kirkkoon kuuluvien perheiden kristillisen kasvatuksen tukeminen enää sallittua vai ei. Mihin kaikkeen pitää kysyä erikseen lupa?

Kirkon laaja ja tavoittava perhetyö on ilman muuta yksi kirkon vahvuuksista, jonka mahdollisuudet tulisi hyödyntää paremmin seurakunnan rakentamisessa. Monissa seurakunnissa perhetyön yhteys seurakuntaelämän keskukseen, messuun, on löyhä. Tuota yhteyttä tulee vahvistaa. Sama haaste koskee myös nuorisotyötä. Satunnaiset perhejumalanpalvelukset voivat tavoittaa niitäkin perheitä, jotka käyvät muuten kirkossa harvoin. Ne eivät kuitenkaan riitä sitouttamaan perheitä säännölliseen jumalanpalveluselämään, jossa olisi aidosti mahdollisuus myös tutustua syvemmin toisiin perheisiin ja jakaa arjen kuulumisia näiden kanssa. Tähän tarvitaan perhemyönteisiä yhteisöjä, jotka keräävät yhteen kaiken ikäisiä seurakuntalaisia.

Kirkon tulevaisuus on pitkällä tähtäimellä kiinni siitä, saako se rakennettua seurakuntiin sellaisia messuyhteisöjä, joihin tullaan lasten kanssa ja joissa kaiken ikäiset Jumalan lapset saavat kasvaa kirkon keskeisimmän asian – Jumalan armon Kristuksessa – yhteydessä. Tämän mahdollisuuden kehittäminen on yksi tulevan kirkolliskokouksen tärkeimmistä haasteista.

Vain elävä säännöllinen messuyhteys sitouttaa kirkon jäsenyyteen koko elämän ajaksi vaihtuvan vertaisryhmän sijaan. Messuyhteydestä ei tarvitse koskaan kasvaa ulos elämäntilanteen muuttuessa. Kirkon tulisi ottaa myös huomioon ihmisten liikkuvuus etenkin kaupungeissa. Seurakuntayhteyttä ei välttämättä haluta vaihtaa, vaikka muuttaisikin toiseen kaupunginosaan. Parokiaalisten seurakuntien rinnalle tulee avata mahdollisuus perustaa henkilöseurakuntia, jotka voivat olla muodoiltaan hyvinkin erilaisia, kunhan yhteinen luterilainen oppi yhdistää.

Tavoitteitani kirkolliskokouksen seuraavalla kaudella:
• Kirkon identiteettiä evankeliumin yhteisönä tulee vahvistaa.
• Kirkon ja seurakuntien hallintoa tulee keventää merkittävästi rakenteellisten uudistusten kautta.
• Kirkon sisällä tulee avata mahdollisuus perustaa messuyhteisöjä ja/tai henkilöseurakuntia, jotta kirkon tavoittavuus saadaan kasvamaan.
• Kirkon kaikkia lähetysjärjestöjä tulee tukea tasapuolisesti.
• Kirkon tulee pysyä kristillisessä käsityksessä avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona sekä tukea aviopareja ja perheitä.

Soili Haverinen
Teologian maisteri, Sleyn Suur-Helsingin piirivastaava ja Helsingin Luther-kirkon teologi

Julkaistu ensin: http://www.sanastaelamaan.fi/missa-kasvaa-kirkon-seuraava-sukupolvi/

Ehdolla kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon Helsingin hiippakunnassa

11.2.2020 valitaan Suomen ev.lut. kirkolle uusi kirkolliskokous sekä hiippakuntiin hiippakuntavaltuustot.
Olen ehdolla molemmissa vaaleissa Helsingin hiippakunnan maallikkolistalla Sanasta elämään -ryhmässä. Kirkolliskokousvaalissa numeroni on 158 ja hiippakuntavaltuuston vaalissa 33.
Äänioikeutettuja ovat seurakuntien luottamushenkilöt ja ehdokkaita äänestetään hiippakuntakohtaisesti eli voit äänestää minua, jos olet luottamushenkilönä missä tahansa Helsingin hiippakunnan seurakunnassa.
Kaikkia kristittyjä kehotan rukoilemaan näiden vaalien puolesta.

Tavoitteitani kirkolliskokouksen seuraavalla kaudella:

  • Kirkon identiteettiä evankeliumin yhteisönä tulee vahvistaa.
  • Kirkon ja seurakuntien hallintoa tulee keventää merkittävästi rakenteellisten uudistusten kautta.
  • Kirkon sisällä tulee avata mahdollisuus perustaa messuyhteisöjä ja/tai henkilöseurakuntia, jotta kirkon tavoittavuus saadaan kasvamaan.
  • Kirkon kaikkia lähetysjärjestöjä tulee tukea tasapuolisesti.
  • Kirkon tulee pysyä kristillisessä käsityksessä avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona sekä tukea aviopareja ja perheitä.

Nyt linkit mediamateriaaleihini löytyvät helposti

Koska somemaailmassa päivitykset tulevat ja menevät, olen koonnut sivustolleni  linkkejä Tv- ja radio-ohjelmiin, videoihin ja haastatteluihin, joissa olen esiintynyt sekä kirjoittamiini kirjoituksiin.

Linkit löytyvät täältä. Laitahan palautetta!

Ehdolla rakentamaan luottamusta

Kuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut ja jatkuu 4.4. 2017 asti. varsinainen vaalipäivä on 9.4.
Olen toiminut kuluvan kauden opetuslautakunnan jäsenenä ja varavaltuutettuna. Olen lisäksi mm. osallistunut aktiivisesti uusien kaupunkikohtaisten opetussuunnitelmien tekoon opetussuunnitelmatyön ohjausryhmän jäsenenä. Olen huomannut, että jopa puolueensa ainoa jäsen lautakunnassa voi saada asioita läpi, jos rakentaa yhteistyötä muiden kanssa. Vaikuttaa voi, jos on aktiivinen ja välittää.
Olen myös näissä vaaleissa ehdolla valtuustoon, koska haluan omalla panoksellani tehdä Vantaasta paremman kaupungin erityisesti lapsiperheille ja nuorille. Kaupunki rakentuu ensisijaisesti ihmisistä, ei rakennuksista, teistä ym, vaikka nekin ovat tärkeitä. Vaikka perheiden ja nuorten asiat ovat alkuperäinen motiivini lähteä kuntapolitiikkaan mukaan, olen nykyisin yleispoliitikko ja kiinnostunut kaupungin kokonaisvaltaisesta kehityksestä niin, ettei sitä tärkeintä – asukkaita – unohdeta.
Minulle on tyypillistä ajatella asioita uusiksi eri näkökulmista ja löytää siten uusia ratkaisuja. Rakennan mielelläni luottamusta ja yhteistyötä myös yli puoluerajojen, mikä on erityisen tärkeää kuntapolitiikassa. Toimin politiikassa sen mukaisesti, minkä arvioin eri tahoja kuunneltuani oikeaksi riippumatta siitä, mitä se vaikuttaa kansansuosiooni ja kuka kerää pisteet. Teen politiikka, mutta en politikoi.
Minua voit äänestää Vantaan valtuustoon ja muihin luottamustehtäviin numerolla 105.

Vaihtoehto päivähoito-oikeuden rajaamiselle?

Tulevan hallituksen suurimpia haasteita on löytää mittavat säästöt heikentämättä palveluita. Yksi harkittavista säästökohteista on ollut subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen niiden lasten kohdalla, joiden sisaruksia hoidetaan kotona. Uudenmaan alueella tilanne koskee tuhansia lapsia ja kyse on siten merkittävistä summista. Kunnallisen päivähoidon lapsikohtaiset kustannukset kunnalle ovat noin 830€/kk.

Päivähoito-oikeuden rajaamisen sijaan säästöihin voisi päästä parantamalla lapsiperheiden asemaa. Tällä hetkellä kotihoidontuen katsotaan sisältyvän vanhempainpäivärahaan, vaikka kyseessä olisi minimipäiväraha noin 600€/kk bruttona. Perheelle ei siis makseta euroakaan enempää tukea, vaikka he vauvan syntyessä ottaisivat myös sisarukset kotihoitoon. Tilanteessa, jossa pienituloisten päivähoitomaksu on hyvin pieni tai sitä ei ole lainkaan, yhteiskunta käytännössä kannustaa kotona vauvaa hoitavia vanhempia pitämään muut lapsensa kunnallisessa päivähoidossa. Jos tässä tilanteessa oleville perheille alettaisiin maksaa kotihoidontukea vanhempainpäivärahan lisäksi edes osittaisena, useampi perhe valitsisi kotihoidon ja kuntien päivähoitokustannukset laskisivat.

Nykyinen kannustinloukku tulee sekä kalliiksi kunnille että ajaa pienituloisia perheitä hoitoratkaisuihin, joihin he eivät itse halua. Ehdottamani muutos lisäisi perheiden valinnanvapautta ja toisi yhteiskunnalle toivottuja säästöjä ilman, että subjektiivisen päivähoito-oikeuteen tarvitsisi kajota.

Kapulat pois lastenrattaista!

FB banneri

Tästä syystä opintotuen huoltajakorotus olisi yhteiskunnalle kannattava

Näennäisen vapaa yhteiskuntamme on täynnä erilaisia standardeja, joiden mukaisesti oletetaan ihmisten tekevän elämänsä valinnat, tietenkin täysin vapaasti ja omasta tahdostaan. Useimmille nuo standardit ovat huomaamattomia, koska he toimivat niiden mukaisesti ajattelematta asiaa sen enempää. Niille, jotka tekevät toisenlaisia valintoja, standardit tulevat näkyviksi, kun elämä muuttuukin mutkikkaammaksi ja hankalammaksi. En sinänsä vastusta standardeja. Ne kuuluvat ihmisyhteisöjen elämään. Haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa joitakin standardeja, ovatko ne automaattisesti meille ja yhteiskunnallemme hyväksi vai olisiko niitä aihetta arvioida uudelleen. Lue lisää

Turvaverkosta trampoliiniksi

”Teidän puolueenne vahvuus on siinä, että te olette pienen ihmisen asialla, mutta ette ole kuitenkaan kateuspuolue.” Näin eräs mies luonnehti Kristillisdemokraatteja soppatykin äärellä Tikkurilassa. Hän oli ymmärtänyt jotain olennaista siitä, mitä kristillisdemokratia tarkoittaa. Lue lisää

ROHKEUS rakentaa tulevaisuutta

teema-rakentaa-04

Puolustan rohkeasti perheitä.

Tahdon olla luomassa perheystävällistä yhteiskuntaa. Palveluja tulee suunnata perheiden tarpeisiin ja tukeen erityisesti kasvatustyössä. Keskeiset palvelut on järjestettävä lähipalveluina. Perheillä tulee olla valinnanvapaus päättää, miten lastenhoidon tuet jaetaan vanhempien kesken. Vaalin kristillisiä perhearvoja ja korostan lähimmäisvastuun merkitystä.
Lue lisää

%d bloggaajaa tykkää tästä: