Näennäisen vapaa yhteiskuntamme on täynnä erilaisia standardeja, joiden mukaisesti oletetaan ihmisten tekevän elämänsä valinnat, tietenkin täysin vapaasti ja omasta tahdostaan. Useimmille nuo standardit ovat huomaamattomia, koska he toimivat niiden mukaisesti ajattelematta asiaa sen enempää. Niille, jotka tekevät toisenlaisia valintoja, standardit tulevat näkyviksi, kun elämä muuttuukin mutkikkaammaksi ja hankalammaksi. En sinänsä vastusta standardeja. Ne kuuluvat ihmisyhteisöjen elämään. Haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa joitakin standardeja, ovatko ne automaattisesti meille ja yhteiskunnallemme hyväksi vai olisiko niitä aihetta arvioida uudelleen.

Suomalaiset voivat valita täysin vapaasti, missä vaiheessa he perustavat perheen ja saavat lapsia, ja kuinka monta lasta ja kumpi vanhemmista on kotona, vai voivatko?

Yleinen oletus on, että lukion jälkeen lähdet opiskelemaan joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Myös välivuotta pidetään yleisesti hyvänä ennen opintojen alkua, vaikka valtiovalta onkin pyrkinyt tätä muuttamaan. Useimmat miehistä käyvät armeijan tässä vaiheessa. 4-5 vuoden kuluttua sinun kuuluu valmistua, työllistyä ammattiisi ja perustaa perhe. Jos oma reittisi poikkeaa tästä standardista, saat osaksesi vähintään paheksuvaa ihmettelyä tai sääliviä katseita.

Monilla opinnot venähtävät syystä tai toisesta, eikä vastavalmistuneellakaan ole helppoa.  Työnantajat tietävät, että monella vastavalmistuneella voi olla perheenperustamisaikeita, joten on varmempaa palkata etenkin naisia vain pätkätöihin, jotta voi välttää työnantajalle koituvat vanhempainvapaiden kustannukset. Niinpä lasten saamista lykätään, koska ei ole vielä vakituista työtä. Osalla ihmissuhdetilanne on lisäksi vielä niin vakiintumaton, että siinä vierähtää taas muutama vuosi lisää.

Tahaton lapsettomuus on ollut Suomessa kasvussa jo pitkään. Väestöliiton mukaan jo joka viides naisista ja joka kolmas miehistä jää lapsettomaksi, vaikka vain noin 3-6% sitä itse haluaa. Merkittävin syy tahattomaan lapsettomuuteen on se, ettei sopivaa elämän- ja ihmissuhdetilannetta vain oikein tule ja lapsen saaminen lykkääntyy niin pitkälle, ettei se enää onnistukaan. Biologinen kello tikittää.

Jotta väestömme ei supistuisi eikä ikärakenne vääristyisi, lapsia pitäisi syntyä keskimäärin 2,2 pariskuntaa kohden. Perheiden keskimääräinen lapsiluku jää nykyisin pienemmäksi kuin oli alun perin suunniteltu. Useimmat toivovat kahdesta neljään lasta, mutta keskimääräinen lapsiluku on tällä hetkellä 1,7 ja suunta on pienenevä. Väestöliiton mukaan syynä on se, että lapsia aletaan yksinkertaisesti suunnitella liian myöhään, kun otollinen ikä on jo mennyt ohi. Voisiko tälle asialle tehdä jotakin? Varmasti voisi, jos tahtoa löytyy. Aivan aluksi voisi poistaa niitä perhepoliittisia esteitä, joiden takia toiveet lapsiluvusta eivät toteudu käytännössä. Vasta sitten, kun perhepoliittiset keinot väestönkasvun aikaansaamiseksi on käytetty, on aika pohtia tilanteen korjaamista maahanmuutolla.

Fyysisesti paras aika lapsen saamiseen on 20-30-vuotiaana. Mikä estää rakentamasta standardejamme sen mukaisesti, että lapset saataisiin pääasiassa jo tuolloin? Mielikuvissamme 20-30-vuotias on kuitenkin vielä opiskelija tai vastavalmistunut pätkätyöläinen, jolle perheellisyys ei sovi, mutta voisiko tätä mielikuvaa muuttaa?  Yhtälailla mullistavaa oli ainakaan puhe siitä, että nainen voisi jäädä kunnolliselle äitiyslomalle työstään.  On tärkeää huolehtia työn ja perheen yhteensovittamisen mutkattomuudesta, mutta sen rinnalle pitäisi ehdottomasti tuoda opiskelun ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuus. Jos edes ne, joiden ihmissuhdetilanne sen sallii, saisivat jälkeläisiä jo opiskeluaikana, he todennäköisesti ehtisivät saada toivotun lapsiluvun täyteen ja ehkäpä enemmänkin.

Opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisen ei pitäisi olla sen hankalampaa kuin työn ja perheen yhteensovittaminen. Opiskelija on monesti vapaampi määrittelemään opintojen etenemistahtinsa perhetilanteeseen sopivaksi kuin työntekijä oman työtahtinsa. Suuremmat ongelmat tulevat taloudelliselta puolelta. Perheellinen opiskelija saa saman opintotuen kuin perheetön ja hänellä on sama tuloraja. Bruttona 301,89€:n tai 335,32€:n suuruisella opintorahalla on aika vaikea elättää perhettä. Lasten saaminen ajaa opiskelijaperheen lähes poikkeuksetta sosiaalitoimiston luukulle.

Huoltajakorotuksen lisääminen opintorahaan antaisi selvän viestin siitä, että yhteiskuntamme standardeihin sopii lapsien saaminen silloin, kun sille on fyysisesti paras aika. Lasten hoitaminen kotona ei merkitse pois jäämistä jostakin tärkeästä vaan pois jäämistä jonkin tärkeän vuoksi.

Väittäisin, että nuorena kesken opintojen saadut lapset tulevat myös yhteiskunnan kannalta edullisemmaksi kuin lähes nelikymppisten äitien lapset, joista maksetaan korkeita ansiosidonnaisia äitiyspäivärahoja. Ikääntyneemmät äidit päätyvät myös useammin erityissairaanhoidon piiriin raskauden komplikaatioiden vuoksi.  Opintorahan huoltajakorotus ei siis välttämättä pitkällä aikavälillä edes nostaisi kustannuksia, vaan voisi laskea niitä, jos yhä useampi perustaisi perheen jo nuorempana.

Tilastoja lapsiluvusta Väestöliitto.

Mielenkiintoinen YLEn juttu lapsiluvusta.

Jos tykkäät, tykkää myös Facebook-sivustani!