Vantaan kaupunginjohtajan budjettiesityksessä 2021 ehdotetaan lasten kotihoidontuen kuntalisän poistamista kokonaan. Sivistystoimen johtajan aiemmassa esityksessä ehdotettiin tuen leikkaamista 36 €:lla. Esityksen lasten kotihoidontuen heikentämisestä osoittavat vieraantumista lapsiperheiden arjesta. Tällaisilla toimilla Vantaa karkottaa muihin kuntiin juuri niitä asukkaita, jotka voisivat muodostaa vakaan pohjan niin kaupungin yhteisöllisyydelle kuin taloudellekin. On myös vastuutonta esittää tällaista raippaa lapsiperheille tilanteessa, jossa syntyvyys on historiallisen alhaisella tasolla.

Lasten kotihoidontukea maksetaan kotona hoidettavista lapsista siihen asti kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Tuki koostuu hoitorahasta 338,34 € ja tulosidonnaisesta hoitolisästä 0 – 181,07 €. Varsinaisen kotihoidontuen lisäksi osa kunnista maksaa tukeen kuntalisää. Vantaalla kuntalisää maksetaan 216€ siihen asti, kun lapsi täyttää 1,5 vuotta eli käytännössä yhdeksän kuukauden ajan vanhempainrahakauden jälkeen. Kokoaikaisen päivähoidon lapsikohtaiset kustannukset kaupungille ovat vuodessa laskennallisesti noin 9000€, mutta todellisuudessa pienempien lasten kohdalla suuremmat. Päivähoitomaksut kattavat tästä vain pienen murto-osan.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa halutaan siis poistaa tuo 9 kk:n ajan maksettava Vantaa-lisä alle 1,5 vuotiailta. Tuen poistoa perustellaan muun muassa maahanmuuttajalasten kielen oppimisella, vaikka alle 1,5 vuotiaalle on merkittävintä oppia oma äidinkieli mahdollisimman hyvin. Vieraiden kielien oppiminen perustuu oman kielen vahvalle osaamiselle. Jos tämä oppiminen vaarantuu, lapsesta voi kasvaa puolikielinen, joka ei puhu eikä kirjoita mitään kieltä hyvin. Maahanmuuttajalasten liian varhainen siirtyminen kunnalliseen päivähoitoon voi siis päin vastoin vahingoittaa heidän kehitystään ja oppimistaan. Maahanmuuttajalasten edulla lisän poistoa ei siis voi perustella. He ehtivät kyllä oppia suomea, vaikka aloittaisivat päivähoidon vasta kolmivuotiaina.

Valtuuston iltakoulussa kysyin, kuten muutaman kerran aiemminkin ollessani opetuslautakunnan jäsen, kuinka moni vantaalaisista kotihoidontuen saajista saa myös toimeentulotukea. Kysymykseen vastattiin, kuten ennen, ettei tällaista tietoa ole saatavilla, koska kyseessä on erilaiset tuet, joilla on erilaiset perusteet. Tukien erilaisuuden ei käsittääkseni pitäisi estää kaupunkia tekemästä asiasta koostetta, kunhan yksityisyyden suojaa ei vaaranneta. Tieto olisi merkittävä kotihoidontuen määrää ja toimivuutta arvioitaessa.

Kotihoidontuen liian matala taso rasittaa sosiaalitoimen resursseja, koska se ajaa lapsiperheköyhyyteen ja toimeentulotuen saajaksi perheitä, joiden elämäntilanteessa ei ole mitään muuta sosiaalisen tuen tarvetta kuin lasten saamisen vuoksi liian matala toimeentulo. Olisi resurssien mielekkään kohdentamisen kannalta järkevintä nostaa kotihoidon tuki kuntalisineen koko kolmen vuoden ajaksi sellaiselle tasolle, että toimeentulotuen tarve poistuu kokonaan. Helposti käy niin, että ollaan tyytyväisiä, kun saadaan vähennettyä menoja sivistystoimen puolella, vaikka samat kulut siirtyvät sosterin puolelle, ja samalla perheiden elämä hankaloituu ja sosterille tulee lisää töitä, koska toimeentulotuki edellyttää erilaista harkintaa.

Vantaan kaltaisessa kaupungissa, jossa väestö kasvaa hurjaa vauhtia, on järjetöntä olla maksamatta tuntuvaa kuntalisää kotihoidontukeen, koska sillä vähennetään myös uusien päiväkoti-investointien tarvetta juoksevien päivähoitokulujen lisäksi. Etenkin nykyisessä tilanteessa, jossa subjektiivinen päivähoito-oikeus on laajennettu kokopäiväiseksi, tarvitaan porkkanaa siihen, ettei lapsia pidetä turhaan kokopäiväisessä kunnallisessa päivähoidossa. Kuntalisä on halpa ja perheiden valinnanvapautta lisäävä keino säästää päivähoitokuluissa. Kaikki osapuolet voittavat. Siksi siinä ei todellakaan ole varaa minkäänlaiselle leikkaukselle vaan sitä tulisi sekä korottaa että jatkaa kolmivuotiaaksi asti, jotta se oikeasti olisi realistinen vaihtoehto keskituloiselle itsensä elättävälle ihmiselle. Vantaan suurempi osuus kotihoidontuen käyttäjissä johtuu todennäköisesti muita kaupunkeja suuremmasta maahanmuuttajaprosentista. Äitien jääminen lasten kanssa kotiin on normi monien maahanmuuttajien taustakulttuureissa, eikä asia heidän kohdallaan muutu, vaikka perhe ajettaisiin talousvaikeuksiin tukia leikkaamalla. Niiden maahanmuuttajien kohdalla, jotka elävät jo nyt toimeentulotuella, kuntalisän leikkauksella ei ole mitään vaikutusta tulotasoon. Leikkaus kohdistuu niihin lapsiperheisiin, jotka elättävät itsensä ja jotka myös pääasiassa kustantavat kaupunkimme palvelut.

Kotihoidon tuen Vantaa-lisän leikkaus johtaisi siihen, että työssä käyvän väestön keskuudessa omien lasten kotihoito muuttuisi yhä enemmän varakkaiden luksukseksi, kun tavalliset asuntovelkaiset kansalaiset joutuisivat ja joutuva jo nyt laittamaan lapsensa päiväkotiin varhemmin kuin haluaisivat.

Täysiaikaisessa päivähoidossa lapsi saa päivittäin kolme ateriaa: Aamupalan, lounaan ja välipalan. Pienituloiset eivät maksa päivähoidosta mitään. On ymmärrettävää, että heidän tässä tapauksessa todellakin kannattaa laittaa lapset päivähoitoon, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Merkitseehän lasten päivähoidossa oleminen perheelle merkittäviä säästöjä ruokakuluissa. Kannustin on siis tällä hetkellä siihen suuntaan, että lapset kannattaa laittaa kunnalle kaikkein kalleimpaan hoitoon, vaikka perheellä ei olisi tähän mitään muuta syytä kuin omien ruokakustannusten pienentäminen. Tämä ei ole mielestäni kunnan varojen vastuullista käyttämistä. Kuntalisällä on selkeä kannustin toimia toisin.

Vasemmisto maalaa kotihoidontuesta toisinaan aivan kummallista kauhukuvaa epätasa-arvon loukkuna naisille. Joistakin puheenvuoroista saa jopa sellaisen käsityksen, että omien lasten kanssa oleminen olisi suurinpiirtein kamalinta, mitä naiselle voi tapahtua. Joka tapauksessa sitä pidetään ajan tuhlaamisena tärkeämpien asioiden eli uraputken rakentamisen sijaan. Tämä kertoo tietysti karua kieltä heidän arvoistaan ja siitä ajan hengestä, jonka takia Suomessa kärsitään nyt järkyttävän pienestä syntyvyydestä. Vanhemmuutta ei arvosteta. Monen vanhemman kokemus on kuitenkin aivan toinen. Heille vanhemmuus on elämän merkittävin tehtävä ja omien lasten kanssa oleminen kaikkine vaikeuksineen ja vaivoineenkin parasta, mitä elämä tarjoaa. Eikö heille voi tarjota mahdollisuutta panostaa omaan perheeseen ja kasvattaa lapsensa mahdollisimman hyvin?

En ole itse kuullut yhdestäkään naisesta, jolla olisi ollut vaikea työllistyä siksi, että ovat hoitaneet lastansa kotona, mutta mahdollisesti heitäkin löytyy. Tutkimusten mukaan kotihoidon tuella ei ole naisten työllisyyttä heikentävää vaikutusta. Tuki ei nimittäin edes estä työssä käymistä vaan tuo lisää joustoa perheen ja työn yhdistämiseen. Töistä poissaolo ei ole lainkaan tuen saamisen edellytyksenä. Moni toimii sen aikana osa-aikaisena yrittäjänä tai työskentelee osa-aikaisesti. Osa perheistä tekee niin, että kumpikin vanhemmista tekee osa-aikaista työtä ja hoitaa lapsia vuorotellen. Juuri joustavuutensa vuoksi kotihoidontuki on niin erinomainen. Se ohjaa juuri siinä asiassa, joka on kunnan intressien mukaan olennaista: Auttaa hoitamaan kotona alle kolmevuotiaat lapset niissä perheissä, jotka näin haluavat tehdä. Kenenkään ei ole pakko jäädä kotiin, jos ei halua. Se on perheiden oma valinta. 

Kotihoidontuessa ollaan kristillisdemokratian ytimessä. Siinä tuetaan ihmisen luontaisten lähiverkostojen ja keskinäisen huolenpidon vahvistumista, missä perheen tukeminen on kaikkein merkittävin väline. Yhteiskunnan ei tule heikentää ja korvata ihmisten luontaisia verkostoja vaan tukea ja vahviistaa niitä. Jos vanhempien ja lasten suhde saa vahvistua ensimmäisen kolmen vuoden aikana, sille luodaan perusta, joka auttaa myös myöhemmin murrosiän myrskyissä ja muissa elämän haasteissa. Väitän siis, että kotihoidon vahvistaminen voi myös pitkällä tähtäimellä vähentää lastensuojelun ja muun sosiaalisen tuen tarvetta perheille.

Näistä syistä olen ehdottomasti kotihoidon tuen Vantaa-lisän leikkaamista tai poistamista vastaan. Sen sijaan Vantaa-lisää tulisi korottaa sille tasolle, että toimeentulotuen tarve poistuu ja jatkaa siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta.